Jari Juvonen'S Home Page / Flyingplastic.net
Malliarvostelu
Special Hobby 1/48 Fokker D.XXI (SH 48078)
Sarja
Suomimallareiden pitkä odotus päättyi viimein Special Hobbyn julkaistua tämän täysin uuden ja pitkään odotetun sarjan Mercury moottorisesta Fokker D.XXI hävittäjästä alkuvuonna 2008. Pitkään ainoa sarja tästä suomalaisittain erittäin merkittävästä hävittäjästä 1/48 mittakaavassa on ollut Classic Airframesin vanha ja täynnä virheitä oleva esitys. Vertasin Special Hobbyn sarjan pääkomponenttien mittoja ja muotoja Pentti Mannisen mittakaavapiirustuksiin III-sarjan Fokker D.XXI :stä heti saatuani sarjan kotiini, osat täsmäsivät piirustuksiin lähes täydellisesti!
Sarja on valettu pehmeään keskiharmaaseen muoviin ja koostuu neljästä valurangasta injektiovalettuja osia sekä yhdestä valurangasta kirkkaita osia. Moottori on resiinivalua. Sarja sisältää yhden photoetsiarkin. Pintadetaljointi on ohutta ja hienoa uppoviivaa, valitettavasti liian hentoa ja matalaa litkutusta varten, mikä tuli selväksi mallin viimeistelyvaiheessa. Takarungon ja ohjainpintojen kangasverhoilu on hyvän näköistä, kuten muukin pintadetaljointi. Sarjassa ei ole osien kohdistustappeja. Maalausohje on erinomainen ja värillinen ja siltä löytyy maalauskaaviot kolmelle suomalaiselle Fokker D.XXI Mercury koneyksilölle, joista yhdelle koneelle on peräti kolme erilaista maalausvaihtoehtoa eri ajanjaksoilta. Siirtokuva-arkilla on tunnukset kaikille em. koneille. Valitettavasti hakaristit on pilkottu ikävästi kahteen osaan erään Keski-Europpalaisen valtion lainsäädännön vuoksi. Vaikka malli onkin pääkomponenttiensa osalta melko mittatarkka ja detaljeiltaan hyvälaatuinen, siitä löytyy myös muutamia pieniä virheitä /puutteita:
- ohjaamon takana oleva rungon selkäosa on hieman liian kulmikas
- eturungon oikealta puolelta puuttuu huoltoluukku
- antennimasto puuttuu sivuvakaajan päältä
- antennimasto ohjaamon päällä on 3 mm liian pitkä
- sivuperäsimen alaosasta puuttuu ohjausvaijereiden korvakkeet (on huomioitu rakennusselostuksessa, mutta osat on tehtävä itse)
- sivuperäsinvaijereiden läpituloaukkojen muodostukset liian isot takarungossa
- ilmanottoputki (osat B9 ja B10) on n. 2 mm liian pitkä
- korkeusvakaajien tukien kiinnityskohdassa takarungossa oleva puolipyöreä "uloke" poistettava
- sylinterien ja pakokaasun kerääjärenkaan väliin tulevat pakoputket puuttuvat
- sylinterien takana olevat imusarjan putket puuttuvat
- runkokonekiväärien lieskaputket puuttuvat moottorin sylinterien välistä
- pitot-putki on liian pitkä (oikea pituus 9 mm)
- tähtäinkaukoputken "jalusta" on hieman liian korkea
Rakentaminen
Omassa sarjassani C-valurangan osat olivat rasvamaisen muottivahan peittämät. Pesin varmuuden vuoksi sarjan kaikki valurangat astianpesuaineliuoksella vahan poistamiseksi, mutta C-rangan osat jäivät tämän jälkeenkin vielä tahmeiksi. Pesun jälkeen hioin vielä varmuuden vuoksi kaikki C-valurangan osat varmistaakseni maalin tarttuvuuden osien pintaan. Aloitin rakentamisen siivistä. Omassa kappaleessani siiven alapuoli oli taipunut kärjistä alaspäin. Taivuttelin siiven alapuoliskoja takaisin oikeaan asentoon lämmittämällä niitä ensin kuuman vesijohtoveden alla. Vertailin aina välillä tulosta mittakaavapiirrokseen. Hioin myös siipien jättöreunat ohuemmiksi ennen siivenpuolikkaiden yhteenliimausta. Liimattuani siivenpuolikkaat yhteen huomasin, että oikean siiven yläpuoli oli painunut lommolle (sisäänpäin) jo valuvaiheessa siivekkeen kohdalla. Yritin korjata profiilin muotoa oikeaksi kittaamalla, mutta en saanut siitä mielestäni riittävän hyvää. Lopulta päätin tilata Kuivalaiselta uuden sarjan, josta otin siivet malliini. Myös tässä sarjassa oli ongelmana siiven alapuolen taipuminen kärjistä alaspäin, yläpuolet olivat kunnossa. Korjailin siiven alapuolta hiustenkuivaajalla lämmittämällä ja varovasti taivuttelemalla kunnes siivistä tuli suorat.
Ohjaajan istuimen valu oli epäonnistunut pahasti omassa kappaleessani. Istuin oli kahtena palana, selkäosassa oli reikä ja reunoista puuttui ainetta. Liimasin osat yhteen ja tein paikkoja muovilevystä tarvittaviin kohtiin, loput kolot peitin kitillä. Viilailujen ja hionnan jälkeen siitä tuli lopulta ihan käyttökelpoinen istuin. Seuraavaksi paneuduin kokoamaan runkokehikkoa, joka jo pelkän rakennusohjeenkin perusteella näyttää melko työläältä kasata. Itse asiassa se onkin oma rakennussarjansa! Kokoaminen sujui loppujen lopuksi ihan hyvin seuraamalla tarkkaan rakennusohjetta. Itse tosin liimasin ohjaamon lattiaosan runkokehikon alaosaan ensimmäiseksi ja kasasin vasta sen jälkeen runkokehikon valmiiksi. Oikea ja parempi tapa olisi ollut liimata pohjaosa viimeiseksi valmiiseen runkokehikkoon. Kun kehikko oli valmis yritin ujuttaa sen runkopuolikkaiden väliin, ilman tulosta! Siitä oli tullut liian leveä. Mietin hetken aikaa mitä tekisin, purkaisinko koko rakennelman ja rakentaisin sen sitten uudelleen. Ei kuulostanut lainkaan houkuttelevalta. Päätin viilata ja hioa kehikon ulkopuolelta ainetta pois niin paljon, että se sopisi paikoilleen. Hioin lisäksi kaarirakennetta matalammaksi rungonpuolikkaden sisäpuolelta. Tämä auttoi ja kehikko sopi mukisematta paikoilleen.
Kun runkokehikko oli valmis, liimasin paikoilleen siihen kiinnittyvät erilaiset pikkuosat. Liimasin myös istuimen sivuille kiinnittyvät kolmiomalliset putkirakenteet paikoilleen sekä ohjaussauvan ja polkimet etsiosineen alustaansa. Tämän jälkeen olikin vuorossa ohjaamon osien maalaus. SIH 23 "Sotamaalaus" - kirjan mukaan Fokker D.XXI koneiden ohjaamon värisävy oli vaalean siniharmaa FS 6270, jolla sävyllä maalasin koko runkokehikon, istuimen, polkimet, sauvan ja rungonpuolikkaiden sisäosat. Sopivia pienoismallimaaleja ovat mm. XtraColor X3, Humbrol Hu165 tai Gunze H335. Itse käytin varastoistani löytynyttä XtraColor X3 maalia. Ohjaamon pikkuosat maalasin maalausohjeen mukaisesti, tosin vipujen päihin käytin keltaista, punaista ja sinistä väriä, joilla esikuvankin vivut oli värikoodattu. Lisäsin vielä ohjaamoon eri vivuista ja trimmipyörästä lähteviä vaijereita ja työntötankoja antamaan hieman lisäilmettä. Seuraavaksi mattalakkasin kaikki ohjaamon osat ruiskulla, jonka jälkeen kiinnitin sarjan etsivyöt paikoilleen. Mittaritaulun maalasin "mittakaavamustalla, eli tumman harmaalla ja mittarit mustalla. Mittaritaulu on sen jälkeen kuivasudittu keskiharmaalla, jonka jälkeen tein mittareiden "lasit" Johnsonin Kiiltovahalla. Normaali kiiltävä lakkakin käy yhtä hyvin vahan tilalle.
Liimattuani runkopuolikkaat yhteen huomasin ohjaamon takana olevan rungon selkäosan olevan liian kulmikas. Oikeassa koneessa selkäosa on melko pyöreä, mikä näkyy hyvin myös valokuvissa. Pyöristin selkäosaa santapaperihionnalla ja kaiversin kadonneet paneliurat uudelleen näkyviin. Seuraavaksi liimasin siivet runkoon. Siipiä sovitellessani huomasin, että rungon ja siiventyven väliin jää pieni rako. Käytin ohutta Evergreenin muovirimaa raon täytteenä jolloin siiven V-kulmakin asettui sopivasti oikein. Tein siipien kärkiin kahvat ohuesta messinkilangasta, vaikka sellaiset sisältyivät myös sarjan PE-arkkiin. Vanhemman mallisen pitot-putken pää vaatii myös pientä säätämistä, se on muuten liian paksu etuosastaan. Kaiversin rungon yläosaan moottorin taakse sieltä puuttuvan huoltoluukun ja lisäsin eturungon oikealle puolelle moottorin taakse pienen putken, sarjan osa on vääränmallinen. En käyttänyt osia D20 ollenkaan, SIH3A kirjan valokuvissa ko. osia ei ollut nähtävissä kuin muutamassa koneessa.
Sarjan rungon vasemmalla puolella ensiapumerkin alapuolella on luukku, jollaista ei Pentti Mannisen piirustusten mukaan pitäisi olla III-sarjan Fokkerissa. Löysin tosin SIH 3A kirjasta muutaman valokuvan koneista, joissa luukku on nähtävissä. Kun tein tämän havainnon, oli mallini jo kokonaan maalattu ja odotti siirtokuvia. En ruvennut luukkua poistamaan, koska se sijaitsi hankasti juuri kangasverhouksen kohdalla. Mahdollisesti joihinkin III-sarjan koneisiin tehtiin ko. luukku myöhemmin "jälkiasennuksena".
Ohjaamon kuomu ja takaikkuna ovat ohuet ja kirkkaat. Kuomu ei sopinut kovin hyvin paikoilleen, vaan jäi hieman liian ylös. Hioinkin kuomun alareunasta hieman ainetta pois, jolloin kuomu istui nätisti paikoilleen. Ennen ohjaamon kuomun raamien maalaamista kirkastin osat Johnssonin kiiltävällä lattiavahalla.
Tein messinkilangasta sivuvakaajan päähän sieltä puuttuvan antennimaston, sekä laskutelineiden etuosaan astimet. Korkeusperäsimiin porasin tässä vaiheessa reiät tukivaireita varten. Oikeassa koneessa on kaksi ohutta vaijeria rinnakkain hyvin lähellä toisiaan. Hieman kauempaa katsottuna näyttääkin, kuin siinä olisi vain yksi vaijeri. Käytinkin mallissani vain yhtä tukilankaa. Lisäsin sivuperäsimen alaosaan korvakkeet, joihin sivuperäsinvaijerit kiinnittyvät ja pienensin takarungon alla olevia muodostuksia, joiden kautta ohjainvaijerit tulevat rungosta sivuperäsimelle. Poistin myös korkeusvakaajien tukien kiinnityskohdassa takarungossa olevat puolipyöreä "ulokkeet" jollaisia ei oikeassa koneessa ollut. Korkeusvakainten tukien kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä osassa koneista oli yksi tuki /vakaaja ja osassa oli kaksi tukea /vakaaja. Kaikkiin Fokkereihin asennettiin lopulta kaksi tukea puolelleen korjaamaan peräsinten rakenteellista heikkoutta.
Sarjan Mercury VII moottori on resiinivalua. Se koostuu moottorin runko-osasta ja siihen kiinnittyvistä yhdeksästä sylinteristä sekä työntötankojen muotosuojuksista ja muutamasta muusta pikkuosasta. Moottoriin kuuluu lisäksi PE-osina toteutetut moottorin muotosuojuksen tukitangot. Valitettavasti sarjasta puuttuu sylinterien ja pakokaasujen kerääjärenkaan väliin tulevat pakoputket sekä sylinterien takana olevat imusarjan putket. Imu- ja pakoputkia on kumpiakin 2 kpl /sylinteri. Toteutin puuttuvat putket 0,8 mm paksusta tinalangasta. Kiinnitin karkeasti oikeanpituiset tinalanganpätkät pikaliimalla sylinterinpäihin poraamiini reikiin. Lopuksi katkaisin sivuleikkurilla pakoputket oikean mittaisiksi. Imuputket tein samalla tavalla kuin pakoputket. Liimasin ensin toisen pään sylinteriin poraamaani reikään, katkaisin tinalangan oikeaan mittaan ja taivutin putken mutkalle ja liimasin alapään paikoilleen. Fokkerissa näkee hyvin moottorin muotosuojuksen ja rungon välisestä raosta moottorin takakoneistoon, joten imuputkien lisääminen moottoriin on mielestäni perusteltua. Maalasin moottorin erillisenä kokonaisuutena ennen sen liimaamista paikoilleen muotosuojuksen sisään.
Maalaus
Kuten jo tuli mainittua, sarjan maalausohje on erinomainen ja värillinen ja siltä löytyy maalauskaaviot kolmelle suomalaiselle koneyksilölle, joista yhdelle koneelle on peräti kolme erilaista maalausvaihtoehtoa eri ajanjaksoilta. Rakensin omasta mallistani luutnantti Jorma Sarvannon
kuuluisan talvisodan aikaisen FR-97:n "valkoinen 2", jolla hän ampui 6.1.1940 alas kuusi DB-3 neuvostopommittajaa viidessä minuutissa. Koska ilmataistelu käytiin kotiseudullani, lisäsi se vielä aiheen kiinnostavuutta. Lisää Sarvannosta ja ilmataistelusta Historiaa-osion jälkeen sivun alaosassa.Maalausohje ja siinä annetut värimäärittelyt Sarvannon koneen osalta ovat oikein, lukuunottamatta potkuria ja tähtäinkaukoputkea. Potkurin takaosan musta häikäisymaalaus ei ulottunut aivan potkurin tyveen asti ja tähtäinputki oli väriltään todennäköisemmin keskiharmaa kuin oliivinvihreä. SIH3A kirjasta löytyy hyviä referenssikuvia sekä potkureista että tähtäinputkista. Pohjamaalasin mallini Hu 28 vaaleanharmaalla. Panelirajojen esivarjostukset maalasin mattamustalla. Alapuolen vaaleanharmaa on XtraColorin X702 ja yläpuolen oliivinvihreä on X701. Molempia sävyjä vaalensin hieman valkoisella (n. 10 %) oikean mittakaavaefektin saavuttamiseksi. Yläpuolen tasaisen vihreään pintaan tein eloa ruiskuttamalla sävyttämättömällä vihreällä epäsäännöllisiä täpliä ja viiruja sinne tänne. Tällä sävyllä maalasin myös siipien yläpuolella olevat metalliset luukut yms. ja siipien tyvissä olevat kävelyalueet, rungon panelisaumat sekä siivekkeiden saranalinjat. Moottori on maalattu kiiltävällä mustalla ja sylinterit on kuivasudittu "gunmetalilla". Venttiilien varret jousineen on maalattu vaalealla metallin harmaalla. Kuomun raamit ovat sisäpuolelta siniharmaat ja ulkopuolelta oliivin vihreät.
Moottorin kolmiomaiset tukikehikot maalasin XtraColorin hopealla, joka oli taitettu hieman tummemmaksi. Potkuri on maalattu Humbolin MetalCote sävyllä 27002, jota sävytin hieman sinisellä. Maalin kuivuttua kiillotin potkurin pintaa kevyesti huopakankaalla. Potkurin takaosa on maalattu Revellin mattamustalla, jota on vaalennettu tipalla valkoista. Moottorin mustat osat himmensin mattalakkauksella puolikiiltäviksi. Suksien pohjat olivat bakeliittivaneria, joka oli väriltään tumman ruskeaa /tumman punaruskeaa. Maalasin suksien pohjat WEM:n ruskealla AII Brown. Fokker D.XXI koneiden maalipinta oli uutena melko kiiltävä, ja Sarvannon kone oli Talvisodan aikaan vain noin vuoden ikäinen, joten jätin mallinikin pinnan puolikiiltäväksi ja säistämisen vähäiseksi.
Mallissa käytetyt maalit:
FS numeroista jätetty kiiltoastetta ilmaiseva ensimmäinen numero pois. (Suluissa vaihtoehtoisia maaleja).
| Oliivinvihreä | FS -4096 | Xtracolor X701 (Humbrol 116, Revell 361) | Yläpinnat |
| Vaaleanharmaa | FS -6440 | Xtracolor X702 (Humbrol 166) | Alapinnat |
| Vaalea siniharmaa | FS -6270 | Xtracolor X3 (Humbrol 165, Gunze H335) | Ohjaamo |
| Musta | FS -7038 | Revell 7 (Xtracolor X404) | Moottorin runko |
| Musta matta | FS -7038 | Revell 8 (Humbrol 33, Humbrol 85) | Potkurin häikäisysuoja |
| Punaruskea | FS -0059 | WEM AII Brown | Suksien pohjat |
| Kiillotettu alumiini | FS - | Humbrol Metal Cote Hu 27002 | Potkuri |
| Vaaleanharmaa | FS -6375 | Humbrol 127 | Tähtäinkaukoputki |
Siirtokuvat
Käytin mallissani Aero Master Decalsin "Fokker D XXI Collection" (48-203) siirtokuva-arkin hakaristejä ja pikkumerkintöjä. Sarjan omalta arkilta puuttuvat em. pikkumerkinnöistä astimien punaiset reunat, jotka tosin on merkitty maalausohjeeseen. Konetunnuksen fontti on hieman liian ohutta, mutta ei häititsevän paljon. Otinkin konetunnuksen ja taktisen numeron sarjan omalta arkilta. Aeromaster Decalsin siirtokuvat ovat laadultaan huomattavasti paremmat kuin sarjan omat, jotka eivät kunnolla reagoi pehmentimeen. Kannattaa vielä huomata maalausohjeessa oleva virhe. Koneen "rekisteritunnuksen" sijainti suhteessa kansallisuustunnukseen on kuvattu maalausohjeessa väärin. FR-alkuisen tunnuksen kirjaimien ja numeroiden yläreunan tulisi olla samassa tasossa hakaristin keskipalkin yläreunan kanssa (sinisen ja valkoisen värin raja), tämän voi helposti nähdä myös SIH 3A kirjan valokuvista.
Yhteenveto
Sarjassa luvattoman paljon valuvikoja (ainakin omassa kappaleessani). Melko työläs malli rakentaa. Paljon aikaa vievät runkokehikko, ohjaamo ja moottorin puutteiden korjaus. Mikä tärkeintä, tässä Fokker D. XXI sarjassa on ulkomuodot kohdallaan. Pienistä puutteista ja vioistaan huolimatta hyvä sarja.
Kuvia eri työvaiheista
pidä hiiriosoitinta pikkukuvan päällä hetki ennen klikkaamista !
Historiaa
Fokker D.XXI:n synty juontaa juurensa toukokuuhun 1934. Hollannin siirtomaaministeriö jätti tarjouspyyntönsä Fokkerille yksinkertaisesta ja helppohoitoisesta hävittäjäkoneesta, joka korvaisi Curtiss Hawk P-6 hävittäjän. Nopeutta ja nousukykyä ei erikoisemmin korostettu ja spesifikaation mukainen aseistus käsitti yhden 12,7 mm kk:n rungossa ja kaksi 7,62 mm kk:ta siivissä sekä kevyet pommit. Pääsuunnittelijana toimineen Erich Schatzkin johdolla laadittiin kaksi tarjousta. Toinen oli kaksitaso, tyyppimerkinnältään Fokker D.XIX ja toinen alataso työnimellä "112". Hollannin siirtomaaministeriö valitsi vaihtoehdon "112" ja siitä tuli marraskuussa 1934 Fokker D.XXI. Koneen runkorakenne oli teräsputkea ja siivet olivat puurakenteiset. Alkuperäisen nestejäähdytteisen Roll-Royce Kestrel moottorin tilalle vaihdettiin 645 hv:n ilmajäähdytteinen Bristol Mercury VI.S tähtimoottori.
Koneen prototyyppi suoritti ensilentonsa Eindhovenin lentokentältä 27.2.1936 ohjaajanaan Emil Meinecke. Alustavat kokeet sujuivat hyvin ja maaliskuun puolivälissä 1936 kone lennettiin Chipholiin tutkittavaksi. Siirtomaaministeriön doktriinit muuttuivat pian prototyypin tilaamisen jälkeen ja sen kiinnostus Fokker D.XXI ohjelmaa kohtaan lopahti. Siirtomaaministeriö esittikin, että puolustusministeriö ottaisi koko ohjelman hoitoonsa ja teettäisi koneita kotimaan ilmapuolustusta varten. Hollannin ilmavoimien komentaja ilmoitti kantanaan puolustusministeriölle, että maa tarvitsee vähintään 18 huippuluokan hävittäjäkonetta. Kun Fokker D.XXI ei täytttänyt ilmavoimien vaatimuksia, pisti puolustusministeriö hävittäjähankinnan jäihin. Fokker jatkoi kuitenkin koneen kehityskoelentoja ja markkinointia ulkomaille. Syksyllä 1936, ilmavoimien komentajan tyrmäävästä lausunnosta huolimatta, Hollannin puolustusministeriö käynnisti D.XXI:n tutkimuskoelento-ohjelman uudelleen. Tammikuussa 1937 ilmavoimien materiaalikeskuksen päällikkö kirjoitti puolustusministeriöön, ettei Fokker D.XXI:n hankinnallle ollut estettä. Tosin joitakin muutoksia vaadittiin koneen rakenteisiin ja mm. mittareiden sijoitteluun.
Viimein 31.12.1337 Hollannin ilmavoimat tilasi 36 konetta kahdelle laivueelle poliittisen tilanteen kiristyessä Euroopassa. Samalla jäätiin odottelemaan kehittyneempiä hävittäjiä. Saksan hyökätessä Alankomaiden kimppuun toukokuussa 1940, hollantilaisilla oli asettaa Luftwaffea vastaan 28 Fokker D.XXI konetta ja 23 Fokker G.1:stä. Hollantilaiset Fokker D.XXI lentäjät saavuttivat kolmen päivän aikana useita ilmavoittoja. Ilmavoimat menetti lähes koko kalustonsa taisteluissa, vain muutama Fokker D.XXI oli rivissa, kun konekivääreiden patruunat loppuivat ilmavoimilta. Hollanti antautui viiden päivän taistelujen jälkeen.
Fokker-tehtaan aktiiviset myyntiponnistelut ulkomaille tuottivat myös tulosta. Ensimmäisenä asiakkaana oli Suomi, joka oli vanha Fokker-tehtaan asiakas. Suomi päätti hankkia Fokker D.XXI hävittäjiä ilmavoimilleen jo syyskuussa 1936, vaikka koneen kehittely oli vielä kesken ja sitä ei oltu myyty yhtään kappaletta muille ostajille. Konetta oli tarjottu kolmeen maahan ja keskusteluja koneesta oli käyty lisäksi kolmen maan kanssa. Suomen lisäksi valmistuslisenssin osti Espanjan tasavallan hallitus. Lisäksi Tanska osti kaksi konetta ja lisenssin vuonna 1938. Tanskalla oli kahdeksan Fokkeria, kun Saksa valloitti maan huhtikuussa 1940.
Suomen Ilmavoimien Esikunta päätyi suosittamaan Fokker D.XXI koneiden hankintaa loppukesällä 1936 pyydettyään tarjoukset 26:lta valmistajalta, joista 7 vastasi määräaikaan mennessä. Fokkerin etuina oli suhteellisen halpa hinta, sopivuus lisenssivalmistukseen, Mercury moottori, johon Tampellalla oli lisenssi sekä suksiasennuksen vaivattomuus. Konetta ei pidetty huippuhävittäjänä, mutta sen arveltiin pärjäävän venäläisiä pommikonetyyppejä vastaan. Suomi hankki seitsemän konetta valmiina (FR-76 - 82, I-sarja) ja valmistuslisenssin 14 koneelle (FR-83 - 96, II-sarja). 15.6.1937 hankittiin rajaton valmistuslisenssi (FR-97 - 117, III-sarja).
Syyskuun 9. päivänä 1939 tilattiin IV sarja (FRw-118 - 167), johon valittiin voimanlähteeksi amerikkalainen Pratt,@Whitney R-1535 Twin Wasp Junior, koska Mercury moottorit tarvittiin vastedes huhtikussa 1939 tilattuihin Bristol Blenheim pommikoneneisiin. Näiden IV-sarjan koneiden saavutusarvot olivat paljon huonommat kuin Mercury-moottoristen sisartensa. Vuoden 1939 Mercury-moottoriseen Fokkeriin nähden yli 400 kg suurempi paino ja pienempi moottoriteho pudottivat saavutusarvot harjoituskoneluokkaan. Tosin Mercury-Fokkeriinkin tehdyt muutokset pudottivat niidenkin suorituskykyä talvisodan aikaisesta. Jatkosodan aikana tilattiin vielä kaksi viiden koneen Wasp-Fokker sarjaa (V- ja VI-sarjat). V-sarja (FRw-171 - 175) koottiin kertyneistä varaosista ja VI-sarja keskeytettiin ja peruttiin sodan päätyttyä.
Koska Fokker D.XXI oli hankintahetkellään lähinnä kehitysvaiheessa oleva prototyyppi siihen jouduttiin tekemään Suomessa suuri joukko muutoksia. Tärkeimpiä ulospäin näkyviä muutoksia olivat korkeusvakainten vahvistaminen (tukien määrä kaksinkertaistui), solasiipi ja suomalaisiin alkusarjan koneisiin lisätty pieni takaikkuna. IV- ja V-sarja saivat BW-tyyppisen pitkän kuomun, samalla runkoaseet siirrettiin siipiin. Myös koneen nokka oli erilainen, Twin Wasp-moottorin muotosuojuksen halkaisija oli pienempi kuin Mercury- moottorissa. Näiden lisäksi koneeseen tehtiin merkittävä määrä erilaisia parannuksia ja muutoksia jotka eivät näy ulospäin, mm. moottoriin, asejärjestelmään, takarungon rakenteeseen, kannukseen, tähtäimeen ym. Koneessa ei ollut alunperin itsetiivistyviä polttoainesäiliöitä eikä ohjaajan panssari-istuinta. Ne lisättiin kaikkiin koneisiin vuosien 1940 -1941 aikana.
Talvisodassa Fokker D.XXI oli ilmavoimien paras hävittäjäkone, vaikka se huonomman liikehtimis- ja nousukykynsä takia oli alakynnessä I-16 ja I-153 hävittäjien kanssa. Usein Fokker-lentäjien ainoa keino irtautua tukalasta tilanteesta oli kääntää kone pystysyöksyyn ja karistaa täten vihollishävittäjä kannoiltaan. Venäläishävittäjät eivät pystyneet seuraamaan suurella nopeudella syöksyvää Fokkeria. Koska ohjaajalla ei ollut istuinpanssaria eikä itsetiivistyviä polttoainetankkeja pienelläkin määrällä osumia saattoi olla tuhoisat vaikutukset. Vaikka sodan aikana saatiin hankittua ulkomailta uudempiakin hävittäjäkoneita, Fokkerit kantoivat päävastuun Suomen hävittäjätorjunnasta. Talvisodassa konetta käyttivät Lentolaivue 24 ja sille alistetut LeLv 26:n Fokker-lentueet. Talvisodassa Fokkereilla saavutettiin yhteensä 127 ilmavoittoa, omien menetysten ollessa kahdeksan ohjaajaa ja 12 konetta. Sotakokemukset osoittivat sekä taktiikan että koulutusperiaatteiden olleen oikeat. Fokkereilla saavutettiin pudotussuhde 16:1 (ilmataistelussa pudotetut koneet : ilmataistelussa menetetyt omat koneet), jota on pidettävä erittäin hyvänä henkilöstön taidon osoituksena, sillä omatessaan kiinteän laskutelineen Fokker oli hidas pommikoneiden torjuntaan ja kömpelö hävittäjätaisteluihin.
Jatkosodassa konetta käyttivät laivueet 30, 32, 10, 12 ja 14. Kesällä 1941 koneella oli vielä torjuntahävittäjän rooli, mutta sen jälkeen sitä käytettiin pääasiassa tiedustelu- ja maataistelutehtäviin. Lisäksi Fokkereilla annettiin hävittäjäkoulutusta täydennyslentolaivueissa. Jatkosodan aikana kirjattiin 60 ilmavoittoa ja menetettiin 43 konetta (välirauha mukaanlukien). Ohjaajia menetettiin 28. Sodan jälkeen konetta käytti Lentosotakoulu. Kaikkiaan Suomen ilmavoimilla oli 97 Fokker D.XXI konetta.
Fokker D.XXI (Mercury) tekniset tiedot
| Moottori | 840 hv Bristol Mercury VII 9-sylinterinen ilmajäähdytteinen tähtimoottori |
| Mitat | Kärkiväli 11,00 m; pituus 8,20 m; korkeus 2,95m; siipipinta-ala 16,7 m2 |
| Massat | Tyhjäpaino 1594 kg; lentopaino 1970 kg |
| Suoritusarvot | Max. nopeus 418 km/h ( 5000 m korkeudessa ); Matkanopeus 330 km/h; nousu 3000 metriin 3'27" |
| Lakikorkeus | 10100 m | Toimintamatka | 950 km |
| Aseistus | 4 x 7,7 mm Vickers konekivääriä, (kaksi rungossa synkronoituna, kaksi siivissä vapaasti ampuvina) |
| Tuotanto | 145 kaikki mallit |
Jorma Sarvanto ja kuusi pudotusta viidessä minuutissa
Kirjoittanut Ossi Juntunen
Käännös Jari Juvonen
Talvisota oli kestänyt jo jonkin aikaa, oli 6.tammikuuta 1940 Utin lentotukikohdassa. Aamun kajastaessa (noin klo 8:30) sää oli melko edullinen vihollisen pommikoneille. Pilviverho 300 - 400 metrin korkeudessa oli repaleinen mahdollistaen suunnistuksen ja ylempänä noin 4000 metrin korkeudessa oli utupilveä.
Tukikohtaan oli sijoitettu neljä Lentolaivue 24:n Fokker D.XXI hävittäjää, kaikissa koneissa oli suksilaskuteline. Klo 9:30 ilmavalvonta ilmoitti viholliskoneista. Fokkerit lähetettiin torjuntaan, mutta huonon näkyvyyden takia viholliskoneet voisi löytää vain sattumalta.
Luutnantti Per-Erik Sovelius oli palaamassa tukikohtaansa tapahtumaköyhältä etsintälennolta Lappeenrannasta kuullessaan ilmoituksen kuulokkeistaan: - "Viholliskoneita Haminasta pohjoiseen 3000 metrissä !". Hän hyökkäsi kahdeksaa rintamamuodostelmassa lentävää DB-3 pommikonetta vastaan, ampuen niistä yhden alas käyttäen loppuun kaikki ammuksensa. Jäljelle jääneet pommikoneet jatkoivat pohjoisen suuntaan ja pommittivat Kuopiota. Fokker lentäjät odottelivat Utissa palaavia pommikoneita täysissä varusteissaan. Lt. Sarvanto määräsi mekaanikkonsa lämmittämään koneensa FR-97 "Valkoinen kaksi", valmiiksi. Kone oli suojamaalattu yläpuolelta oliivinvihreällä ja alapuolta vaalean harmaalla.
Kello 11:50 saapui viesti - "7 pommittajaa lentää etelään rautatielinjaa seuraten !". LeLv 24:n 4. lentueen lentäjät kiipesivät koneisiinsa, lämmittivät moottorinsa ja käänsivät radiot päälle. Ltn. Jorma Sarvanto kuunteli radioliikennettä. Pian lähtökäsky tulikin ja hän starttasi parina siipimiehensä kanssa. Pian startin jälkeen hänen siipimiehensä ilmoitti moottoriongelmista (lumi oli tukinnut moottorin ilmanottoaukon startissa) ja hänen oli palattava tukikohtaan. Ltn. Sarvanto jatkoi yksin kohti pohjoista parhaalla nousunopeudella vihollista vastaan.
Toinen pari starttasi ltn. Sarvannon perään huomattuaan hänen lähteneen yksin, mutta Sarvanto oli jo saanut hyvän etumatkan. Tässä vaiheessa pilvet olivat jo hävinneet Utin taivaalta ja Sarvanto löysikin helposti DB-pommikoneiden muodostelman, jonka siipien alapinnoilta heijastui himmeä auringon kajo läpi usvakerroksen. Hopeanvärisiä DB-3 pommikoneita oli seitsemän kappaletta. Vasemmalla puolella oli kolme konetta kiilamuodestelmassa ja oikealla puolella neljä konetta rinnakkain, kaikki noin koneen mitan päässä toisistaan. Hävittäjäsaattoa ei ollut.
Sarvanto jatkoi kiipeämistään kääntyen samalla oikealle, etelän suuntaan. Hetken aikaa hän oli pommikoneiden etuampujien ampumasektorissa ja kantaman sisällä, mutta häntä ei havaittu pommikoneista auringon häikäisyn takia. Päästyään samalle 3000 metrin korkeudelle kuin pommikoneet hän oli noin 500 m niiden takana. Sarvanto lähti jahtaamaan viholliskoneita moottori täydellä teholla. Hän päätti hyökätä vasemmanpuoleista pommikonetta vastaan välttääkseen joutumasta taka-ampujien ristituleen, vaikka kolmas kone vasemmalta olikin lähinnä häntä. Päästyään 300 m päähän kohteestaan hänen koneensa tärisi epämiellyttävästi - hän oli lentänyt pommittajien ampujien kk-suihkuun.
Hävittäjälentäjä lähestyi vähitellen pommikoneita. Päästyään 20 metrin päähän äärimmäisenä vasemmalla lentäneestä uhristaan, hän tähtäsi huolellisesti pommikoneen runkoon ja painoi kevyesti aseidensa laukaisimesta. Valojuovat osuivat kohteeseensa. Seuraavaksi hän otti maalikseen takimmaisen koneen taka-ampujan ja ampui hänet. Lt. sarvanto tähtäsi seuraavaksi ensimmäisen pommikoneen oikeaa moottoria ja ampui lyhyen sarjan. Moottori syttyi palamaan. Samalla tavalla hän ampui tuleen myös takimmaisena lentäneen koneen moottorin. Kaksi palavaa DB-3 pommittajaa jätti muodostelman.
Sarvanto hihkaisi riemusta ja hyökkäsi vuorostaan muodostelman oikeaa sivustaa vastaan taka-ampujien tulittaessa hänen Fokkeriaan raivokkaasti. Hän tulitti lähimmän pommikoneen kumpaakin moottoria saaden ne savuamaan ja pakottaen pommittajan jättämään muodostelman. Hän jatkoi hyökkäystään tulittaen muodostelmassa vielä lentäviä pommikoneita hyvin lyhyeltä etäisyydeltä. Jokainen tulitettu viholliskone syttyi palamaan kahden tai kolmen lyhyen kk-sarjan jälkeen. Sarvanto vilkaisi taakseen - savuava pommikone syöksyi nyt liekehtien kohti maata.
Nyt Sarvanto päätti tuhota kaikki koneet DB-3-muodostelmasta. Joku palava pommikone teki hitaan puolivaakakierteen ennen alas syöksymistään, toinen taas uljaan pystykäännöksen kohti maata. Koko ajan he lensivät kohti etelää, jossa aurinko loisti punaisena läpi usvakerroksen vaivoin eteläisen horisontin yläpuolella. Vain palavan viholliskoneen savu himmensi ajoittain auringon kelmeän valon.
Pommikone n:o 6 kesti tulitusta paljon pidempään kuin muut. Fokkerin siipiaseissa ei ollut enää ammuksia, mutta lopulta DB-3 syttyi tuleen ja Sarvanto pääsi viimeisen pommittajan kimppuun. Hän oli jo eliminoinut taka-ampujan ja pystyi lähestymään aivan lähietäisyydelle pommittajasta. Hän tähtäsi moottoriin ja veti liipaisimesta. Ei laukaustakaan. Sarvanto teki latausotteita ja yritti ampua uudelleen, ilman tulosta. Hän oli käyttänyt ammuksensa loppuun. Mitään ei ollut enää tehtävissä joten hän päätti palata tukikohtaansa jättäen pommikoneen jatkamaan lentoaan kohti etelää.
Mustat savupatsaat kertoivat vihollispommittajien viimeisestä syöksystä ja maassa näkyi yhä palavia pommikoneiden jäännöksiä. Sarvanto tarkasti pikaisesti koneensa, mittariarvot olivat kunnossa eikä vaurioita missään tärkeissä paikoissa. Ainoastaan radio oli mykkä ja siivet muistuttivat Sveitsiläistä juustoa. Valmistautuessaan laskuun hän havaitsi, että laskulaippojen hydraulipumppu ei toiminut. Hän laskeutui kuitenkin onnistuneesti ilman laippoja.
Ltn. Sarvanto tunsi olonsa tyytyväiseksi laskeuduttuaan. Hän ei ehtinyt edes nousta ulos koneensa ohjaamosta, kun riemuitsevat mekaanikot vetivät hänet ulos ja heittivät ilmaan. Koko lento oli kestänyt 25 minuuttia ja varsinainen ilmataistelu 5 minuuttia, jonka aikana hän ampui alas 6 Neuvostoilmavoimien DB-3 kaukotoimintapommikonetta, jotka kuuluivat 6. DBAD yksikölle. Kaksi neuvostolentäjää pelastautui laskuvarjolla ja joutui vangiksi. Heistä ei kuitenkaan löydy tietoja arkistoista. Sarvannon mekaanikot laskivat yhteensä 23 osumaa FR-97:ssä, joista jotkin olivat lähellä ohjaamoa. FR-97 joutui useiksi viikoiksi Valtion Lentokonetehtaalle korjattavaksi. Sarvannon perään startannut partio saavutti viimeisen pommikoneen Suomenlahdella ja ltn. Sovelius ampui sen alas Suursaaren itäpuolella. Samana päivänä LeLv 24:n 3. lentueen päällikkö Eino Antero Luukkanen ampui alas yhden SB-2 pommittajan.
Tämä saavutus huomioitiin laajalti kansainvälisessä lehdistössä, joka piti sitä aikanaan maailmanennätyksenä alallaan. Useimmat tärkeimmät läntiset lehdet julkaisivat valokuvan luutnantti Sarvannosta pitelemässä käsissään "voitonmerkkinä" suurta alumiinikappaletta alasampumastaan pommikoneesta, johon oli maalattu suuri numero "5".
Sarvannon menestykseen vaikutti kolme seikkaa. Tarkka ammunta lähietäisyydeltä; pommikoneet olivat passiivisia eikä niillä ollut hävittäjäsaattoa mukanaan; asemiehet eivät olleet totelleet annettuja ohjeita, vaan olivat ladanneet Fokkerin konekivääreihin suuremman määrän panssari-, palo-, ja sytytyspatruunoita kuin ohjeet määräsivät. (Ltn. Sovelius oli käyttänyt kaikki patruunansa vain yhteen saman muodostelman pommikoneeseen aiemmin aamulla).
Jorma Kalevi Sarvanto oli talvisodan menestynein suomalaisässä 12 5/6 ilmavoitollaan. Jatkosodan aikana hän ampui alas vielä neljä Neuvostokonetta lentäen Brewster B-239 koneella (BW-357 "2" ja BW-373 "2" tunnusnumero). Hän saavutti kaikkiaan 16 5/6 ilmavoittoa yhteensä 251 sotalennolla.
Julkaistu alunperin: WW II ACE STORIES
Lähteet:
Lentäjän näkökulma II: Jukka Raunio
Suomen ilmavoimien historia 3A, Fokker D.XXI (Mercury): Kalevi Keskinen, Kari Stenman
Wikipedia: Fokker D.XXI
Kenraali Heikki Nikunen: Ilmasota 1939 -1944
WW II ACE STORIES